Burger King – Paloturvallisuuskoulutus

Burger King Paloturvallisuuskoulutus

Burger King ja tuli sopivat yhteen kuin Whopper ja liekillä grillaus. Joulukuu on kotitalouksien tulipalosesonkia, joten vastuullisena toimijana BK päätti kantaa kortensa kokkoon ja opastaa suomalaisia tulen vaaroista joulun alla.

Asiakas Burger King
Kategoria Paras kampanja

Case-video

Lähtökohta

Joulukuu on ihanaa aikaa, mutta sillä on myös varjopuolensa. Jouluna kotitalouksissa sattuu ylivoimaisesti eniten tulipaloja ja monet paloista alkavat juuri keittiöstä.

Joulun tulipalot puhuttavat myös mediassa.

Strategia / Insight

Tuli on keskeinen osa Burger Kingin brändiä ja konseptia. Vastuullisena toimijana ja tulen ammattilaisena BK halusikin muistuttaa suomalaisia joulun alla tulen vaaroista.

Luova ratkaisu

Perinteisen mainoskampanjan sijaan loimme yhdessä paloturvallisuuden ammattilaisten kanssa verkkoon ja varsinkin someen räätälöidyn, ratkiriemukkaan, mutta samalla erittäin informatiivisen paloturvallisuuskoulutuksen, jonka kannustimena toimi vitosen Whopper ja Burger Kingin paloturvallisuus-merchit. Samalla kannustimme suomalaisia jättämään tulen ammattilaisille ja tulemaan burgereille.

Toteutus

Itse paloturvallisuuskoulutus tehtiin pelilliseksi ja hauskaksi kokonaisuudeksi, jossa koulutuksen suorittaja eteni taso tasolta kohti vitosen Whopperia. Pelaajaa kannustettiin hauskoilla kommenteilla tasojen välissä. IG:ssä teasasimme yksittäisillä koulutuskysymyksillä ja tehtävillä. Koukutimme kehumalla yksinkertaisesta onnistumisesta, tai tarjoamalla tehtävän, jossa onnistuakseen piti hankkia lisäkoulutusta. TikTokissa havainnollistimme koulutuksen tarpeellisuutta vaikuttajien kautta.

» Tee paloturvallisuuskoulutus

Sometehtävistä ohjattiin saamaan lisäkoulutusta itse testiin.
Paloturvallisuuskoulutuksen viesti oli selkeä.
Koulutuksen hauskoissa tehtävissä edettiin taso tasolta. Välissä koulutettava sai motivoivaa palautetta.
TikTokissa ja Instagramissa kävi selväksi, miksi koulutus tuli tarpeeseen.
Instagramissa aktivoitiin osallistumaan koulutukseen.
Paloturvallisuustuotteet olivat suosittua merchiä, josta ihmiset kilpailivat.
Osa saamastamme palautteesta todisti, että usein todellisuus on tarua ihmeellisempää.

Tulokset

6 254 koulutuksen suorittanutta
Loisteliaat monivaiheisen paloturvallisuuskoulutuksen suorittajat ovat yhteiskuntamme tukipilareita. He olivat myös nöyriä ja hyväsydämisiä joka ikinen.
14 M impressiota sosiaalisessa mediassa
Ajattelepa jotain muuta kuin paloturvallisuutta. Eipä onnistu ei. Paloturvallisuus oli ennennäkemättömällä tavalla ihmisten mielissä. Kiitos ihmisten mielet, saatoitte pelastaa jonkun tulipalolta.
34 840 kommenttia ja tykkäystä
Enää ei tarvitse puhua pelkästä säästä. Paloturvallisuus on puhutteleva puheenaihe ja keräsi mahdottoman paljon kommentteja ja tykkäyksiä.
–15,2 % vähemmän tulipaloja
Joulukuun tulipalot laskivat edellisestä vuodesta merkittävästi.

Ihmiset jättivät tulen ammattilaisille ja söivät Burger Kingissä. Hyvä tuli.

Tekijät

Asiakas / client

Burger King

Luova toimisto / creative agency

Bob the Robot

Tuotantoyhtiö / production agency

Into Digital

Mediatoimisto / Media Agency

Virta