Nyrkkisääntö – Paras vaikuttajamarkkinointi

Nyrkkisääntö

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset kohtaavat väkivaltaa työssään lähes päivittäin. Oli aika huolehtia heistä, jotka huolehtivat meistä.

Asiakas Tehy
Kategoria Paras vaikuttajamarkkinointi

Lähtökohdat

On vaiettu tosiasia, että sosiaali- ja terveydenhoitoalojen ammattilaiset kohtaavat valtavasti väkivaltaa ja väärinkäytöksiä työssään. Peräti 69 % heistä kertoo kohdanneensa väkivaltaa, moni jopa viikoittain.

Työnantajat ja päättäjät lainsäätäjinä eivät puuttuneet epäkohtaan riittävän järeästi. Nykyisen lainsäädännön mukaan esimerkiksi sairaanhoitajan pahoinpitelystä sai pienemmän tuomion kuin lääkärin pahoinpitelystä, eikä siksi rikosprosessia aina edes aloiteta.

Sosiaalinen media ja vaikuttajat ovat tähän asti vaienneet aiheesta. Alan ammattijärjestö Tehy halusi nostaa ongelman koko kansan tietoisuuteen, herättää keskustelua sekä saada aikaiseksi konkreettisia muutoksia niin työpaikkojen käytännöissä kuin lainsäädännössäkin.

Strategia / insight

Pelkkä faktojen raportointi harvoin muuttaa ihmisten asenteita tai toimintaa. Siksi päätimme tuoda ongelman näkyväksi sosiaalisessa mediassa ja vaikuttajien kautta tavalla, johon kuka tahansa voi liittyä mukaan.

Luova ratkaisu

Kansainvälisenä väkivallan vastaisena päivänä alkoi Nyrkkisääntö-kampanja. Kampanjassa hoitoalan ammattilaiset ja vaikuttajat ympäri Suomen tekivät väkivallan näkyväksi julkaisemalla sosiaalisessa mediassa kuvan tai videon, jossa peittivät nyrkillä toisen silmänsä tai meikkasivat silmän mustaksi. Hoitoalan ammattilaiset saapuivat myös työpaikoilleen silmä mustaksi meikattuna.

Toteutus

Kampanja rakentui sosiaalisen media, vaikuttajien ja ansaitun median varaan.

Sosiaalisessa mediassa kannustettiin vaikuttajien avulla ihmisiä
julkaisemaan kuva tai video itsestään joko silmä mustaksi meikattuna tai nyrkkiä silmän edessä pitäen, käyttäen tunnusta #nyrkkisääntö.

Ansaitun median lähestymisessä taltioitiin hoitoalan ammattilaisten saapuminen myös työpaikoilleen silmä mustaksi meikattuna, ja kontaktoitiin tiedotusvälineitä alueellisesti räätälöidyillä viesteillä.

Kampanjan saamaa vastaanottoa seurattiin jatkuvasti ja keskustelua ruokittiin oikeanlaisilla ulostuloilla.

Tulokset

14 032 220
Sosiaalisen median kokonaistavoittavuus
2000+
#Nyrkkisääntö-postausta sosiaalisessa mediassa
14
Vaikuttajaa
1371
Osumaa ansaitussa mediassa
56 M
Ansaitun median potentiaalinen kokonaistavoittavuus
520 K€
Ansaitun median potentiaalinen arvo
95 %
työnantajista aikoo tehdä toimenpiteitä tehdäkseen työpaikoista turvallisempia
64 %
päättäjistä aikoo aktiivisesti edistää tarvittavia lakimuutoksia

Nyrkkisääntö tavoitti suomalaiset uutisoinnissa, sosiaalisessa mediassa ja keskusteluissa alan työpaikoilla. #Nyrkkisääntö laajeni vaikuttajista ja hoitoalan ammattilaisista tavallisiin somen käyttäjiin ja poliitikkoihin, jopa Suomen seuratuin henkilö jakoi viestiä sometilillään. Massiivisen mediahuomion lisäksi pääministeri Petteri Orpo keskusteli Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkösen kanssa lakimuutoksesta, jolla hoitohenkilöstöön kohdistuvasta väkivallasta rankaistaisiin ankarammin.

Tekijät

Asiakas / client

Tehy

Luova toimisto / Creative Agency

Bob the Robot

Tuotantoyhtiö / Production Agency

Pictures Helsinki

Jälkituotanto / Post Production

Flc

Valokuvaus / Photography

Anton Sucksdorff Photography

Mediatoimisto / media agency

Kubla